Mesikämmen 8 B
40400, Halssilanrinne, Jyväskylä
3h+k+kph+s
99 000 € (1 164,71 € / m²)
85 m²

Tätä asuntoa myy Suvi-Tuulia Lahnalampi, kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT, kaupanvahvistaja
Jyväskylän VendoLKV Oy

Sijainti
Asuntoesittely
Kahden makuuhuoneen rivitalokoti Halssilassa!
Sisääntulokerroksessa sijaitsevat keittiö ja olohuone. Olohuoneesta on käynti etelän ilmansuuntaan suuntautuvalle piha-alueelle. Myös yläkerran parvekkeella nautit sekä päivä- että ilta-auringosta. Kylpyhuone- ja saunatilat on saneerattu vuonna 2009. Säilytystilaa on riittämiin kaapistoissa, vaatehuoneessa sekä ulkovarastossa.
Asunto Oy Mesikämmen on hyvin hoidettu neljän eri rakennuksen ja 21 asunnon yhtiö, joka on valmistunut vuonna 1984. Yhtiö on huolettomassa kaukolämmössä, kaukolämmönvaihdin on uusittu vuonna 2017. Rakennuksista sekä miljööstä on pidetty huolta, muun muassa ikkunat ja ulko-ovet sekä vesikatto on uusittu. Yhtiössä on juuri valmistunut tärkeä salaoja- sekä sadevesien ohjaus- ja piharemontti.
Tältä luonnonläheiseltä ja perheystävälliseltä alueelta on nopeat kulkuyhteydet keskustaan. Tammirinteen päiväkotikoulu sijaitsee 800 m päässä. Halssilan kouluun on matkaa alle 1,5 kilometriä.
Pienellä pintaremontilla tästä saa kivan. Heti vapaa.
Perustiedot
- Sijainti
- Mesikämmen 8 B, 40400, Halssilanrinne, Jyväskylä
- Omistusmuoto
- Omistusasunto
- Huoneluku
- 3
- Asuinpinta-ala
- 85 m²
- Kokonaispinta-ala
- 85 m²
- Pinta-alan peruste
- Yhtiöjärjestyksen mukainen, Isännöitsijäntodistuksen mukainen, (Pinta-ala ei ole tarkistusmitattu ja todellinen pinta-ala voi olla suurempi tai pienempi, kuin ilmoitettu)
- Kohteen tyyppi
- Rivitalo
- Kerros
- 1-2 / 2
- Rakennusvuosi
- 1984
- Käyttöönottovuosi
- 1984
- Kohde myydään vuokrattuna
- Ei
- Vapautuminen
- Heti
Tilat ja materiaalit
- Keittiön lattiat
- Muovimatto
- Keittiön varusteet
- Jääkaappi, uuni, astianpesukone, ja liesituuletin
- Liesi
- Keraaminen liesi
- Kylpyhuone
- Kylpyhuone on saneerattu vuonna 2009.
- Kylpyhuoneen seinät
- Kaakeli
- Kylpyhuoneen lattiat
- Laatta
- Kylpyhuoneen varusteet
- WC-istuin, suihku, suihkuseinä, pesuallas, allaskaappi, bidee-suihku, pesukoneliitäntä, peilikaappi, ja lattialämmitys
- Erillinen WC
- Erillinen wc alakerrassa sekä wc-istuin yläkerran kylpyhuoneen yhteydessä.
- WC:n lattiat
- Laatta
- WC:n seinät
- Maali
- Makuuhuoneiden lukumäärä
- 2
- Makuuhuoneiden lattiat
- Muovimatto
- Olohuoneen lattiat
- Muovimatto
- Kohteen säilytystilat
- Kylmä ulkovarasto, seinäkaapit ja kaapistot
- Sauna
- Kyllä
- Kiuas
- Sähkökiuas
- Saunan kuvaus
- Sauna on saneerattu vuonna 2009.
Lisätiedot
- Asunnon kunto
- Tyydyttävä
- Parveke
- On parveke
- Terassi
- Kyllä
Taloyhtiö ja kiinteistö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Mesikämmen 8
- Isännöitsijätoimisto
- Jyväskylän Kiinteistöpalvelu Oy ISA
- Isännöitsijän nimi
- Ville Makkonen IAT
- Isännöitsijän puhelin
- 010 7786 700
- Tuotot
- 0
- Tontin pinta-ala
- 6 046 m²
- Tontin omistus
- Oma
- Rakennusmateriaali
- Puu
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Ilmanvaihto
- Koneellinen poisto
- Vesijohto
- Kunnallisvesi
- Viemäröinti
- Kunnallinen viemäriverkosto
- Kattotyyppi
- Harjakatto
- Katemateriaali
- Pelti
- Lisätietoja kiinteistönhoidosta
- Huoltoyhtiö
- Lunastusoikeus yhtiöllä
- Ei
- Lunastusoikeus osakkaille
- Ei
- Kohteesta on energiatodistus
- Kyllä
- Liikenneyhteydet
- Bussipysäkki lähellä, hyvät pyöräilytiet ja sujuvat yhteydet omalla autolla
- Lisätietoja liikenneyhteyksistä
- Mesikämmenen kautta kulkee linja-autot 3 ja 4 Jyväskylän keskustaan sekä Vaajakoskelle päin. Alhaalta Vaajakoskentieltä kulkee molempiin suuntiin myös linja-autot 1 ja 2.
- Paikallistiedot
- Halssilan koulu (1,1 km), Halssilan kirjasto (1,1 km), Halssilan päiväkoti (800 m), Halssilan Liikuntapuisto (800 m), Kontiopuisto (200 m), Halssilan Hiihtomaa (1,4 km), K-Market Halssila (1 km), Tokmanni (1,2 km), Lidl (1,5 km), Pizzeria (1 km), Parturi-Kampaamo (300 m), Huoltoasema (1,3 km), Viherlandia (2,7 km)
- Taloyhtiön autopaikat
- Asennettu kahdelle autopaikalle 1,8 kw:n (ns. hidas lataus) latauspisteet v. 2023.
- Sähköpistokepaikkoja
- 23 kpl
- Taloyhtiöllä sauna
- Ei
- Kaavatilanne
- Asemakaava
- Asbestikartoitus
- Ei
- Taloyhtiön kiinnitykset
- 815 700 €
Tehdyt remontit
Selvitys aiempina vuosina tehdyistä kunnossapito- ja muutostöistä:
2025: Salaoja- ja sadevesijärjestelmän saneeraus (Huoneiston kertaosuus salaoja-/sadevesijärjestelmäremontista on 20 787 €.)
19.11.2025 on 20787 €. Kertasuorituskysely osakkaille menossa.
2023: Käyttövesi- ja lämpökanaalien uusiminen (talojen ulkopuolella olevat)
2023: Asennettu latauspiste 1,8 Kw 2 kpl
2022: Jätteenkeräyspaikan saneeraus
2020: Ilmanpoistokanavat nuohottu
2017: Lämmönjakohuoneen saneeraus
2017: Leikkivälineiden korjaus
2016: Vesikaton uusiminen
2014: Ikkunoiden ja ovien uusiminen
2013: Julkisivujen maalaus
2012: Varastojen kattojen ja seinien uusiminen
2011: Rakennusten pohjoispuolen sadevesikourut ja syöksyt uusittu
2010: Ulko-ovien ja ikkunoiden kunnostus
2009: Patteriverkoston tasapainotus, venttiileiden ja termostaattien uusiminen
2009: Ilmanvaihtokanavien puhdistus ja säätö
2009: Korvausilmaventtiileiden asennus
2008: Yläpohjan lisälämmöneristys ja katon läpivientien tiivistys
Tulevat remontit
Hallituksen selvitys kunnossapitotarpeista seuraavalle viidelle vuodelle:
- Käyttövesijohto- ja sähkösaneerauksen suunnittelu
- Käyttövesijohto- ja sähkösaneeraus
