Syrjämäentie 121
31300, Hevoniemi, Tammela
keittiö, tupa ja makuuhuone + lasitettu terassi.
63 000 €
36 m²

Tätä asuntoa myy Forssan Kiinteistökauppiaat Oy
Sijainti
- Asunto
Asuntoesittely
Tammelassa vapaa-ajan viettopaikka rauhoittavan kauniin mäntymetsän ympäröimänä hyvien liikenneyhteyksien ja palveluiden päässä, silti todella rauhallisella paikalla.
Siisti lamellihirsimökki on valmistunut v. 2014 ja sen tilava 14,5 m²:n terassi on lasitettu n.2 vuotta sitten. Mökin sydämenä on varaava takka ja toiminnot sen ympärillä jakautuvat kokkailuun, oleskeluun ja makuutilaan, yhteensä 36 m² alalla.
Lisäksi pihalla on nukkuma-aitta pienellä etuterassilla, perinteinen saunarakennus pukuhuoneella ja terassilla, sekä varastorakennus, jossa on myös se perinteinen puucee. Pieni lasinen kasvihuonekin on mökin takana perinteisen 2-puoleisen pihakeinun lähellä.
Mökissä on kaasujääkaappi ja hella. Ulkogrillailuun ja savustukseen on myös varustus valmiina. Virtaa mökille saadaan aurinkokennoista ja aggregaatista –rakennuksissa ja pihamaalla on valaistus.
Suojaisa aurinkoinen pihapiiri rakennusten keskellä elää vuodenaikojan mukaan, kun kukat ja kasvit istutuksissa kehittyvät ja kukkivat eri aikaan. Nurmialuetta ei ole liiaksi, joten piha ei ole työleiri vaan täällä pääset rentoutumaan. Kasvimaalle on oma paikkansa valmiiksi, mikäli haluat kasvatella syötävää omalta maalta – jos et, niin heittele kasvilavoille vaikka kukkien siemeniä ja istuta sipulikukkia syksyllä kevään iloksi. Mustikat saat poimittua jopa omalta tontilta.
Ota yhteyttä niin sovitaan näyttö - olisiko tämä sinun uusi vapaa-ajan viettopaikka?
Pohjakuva

Perustiedot
- Sijainti
- Syrjämäentie 121, 31300, Hevoniemi, Tammela
- Huoneluku
- 2
- Asuinpinta-ala
- 36 m²
- Muu pinta-ala
- 14,5 m²
- Kokonaispinta-ala
- 50,5 m²
- Pinta-alan peruste
- Pinta-ala ei ole tarkistusmitattu ja todellinen pinta-ala voi olla suurempi tai pienempi, kuin ilmoitettu
- Lisätiedot pinta-alasta
- Ei tarkistusmitattu. Pinta-ala voi siis olla edellä mainittua pienempi tai suurempi.
- Kohteen tyyppi
- Mökki tai huvila
- Kerros
- 1
- Rakennusvuosi
- 2014
- Käyttöönottovuosi
- 2014
- Vapautuminen
- Nopeasti sopimuksen mukaan.
- Kohde myydään vuokrattuna
- Ei
Hinta ja kustannukset
- Velaton hinta
- 63 000 €
- Myyntihinta
- 63 000 €
- Tiemaksut (€/vuosi)
- 15 €
- Kiinteistövero (€/vuosi)
- 235 €
- Neliöhinta
- 1 750 € / m²
- Lisätietoja maksusta
- Tiemaksu Syrjämäentien pieneltä pätkältä. Puomillisen mökkitien mahdollisista kunnostuksista ja aurauksista 4 mökkiläistä ovat sopineet ja jakaneet keskenään. (Hyvin toiminut.)
Tilat ja materiaalit
- Keittiön kuvaus
- Varustus: Kaasujääkaappi pienellä pakastinlokerolla ja -hella/uuni (v.2014 laitteet ja putkisto asennettu säädösten mukaan, todistus on). Kaasupullot ulkopuolella. Vanha irrallinen astiakaappi vetolaatikoinen sekä lipastot säilytykseen, pirttikalusto. Ulkona on lisäksi kaasugrilli kokkailuun ja saunan takana myös savustuspönttö.
- Kylpyhuone
- Peseytyminen perinteisessä pihasaunassa.
- Erillinen WC
- Vajarakennuksessa perinteinen ulkohuussi ja pöntön vieressä säiliö huussikuivikkeelle. Ulkona ovenpielessä hanallinen vesisäiliö käsien pesua varten.
- Makuuhuoneet
- Tilava makuuhuone jota ei ole erotettu tuvasta ovella. Parisänky mahtuu hyvin. Irtonainen säilytyskaappi.
- Makuuhuoneiden lukumäärä
- 1
- Olohuone
- Koko mökki yhtenäistä ja avonaista korkeaa tilaa. Varaava takka keskellä. Keittiön ja makuuhuoneen välinen seinä erottaa toiminnot toisistaan. Seinissä hirsi, katto puupaneelia ja lattiassa lakattu lautalattia.
- Kohteen säilytystilat
- Kylmä ulkovarasto ja kaapistot
- Sauna
- Kyllä
- Kiuas
- Puukiuas
- Saunan kuvaus
- Pihasauna: saunassa perinteinen puulämmiteinen kiuas jossa vesisäiliö. Pieni pukuhuone, jossa kätevät säilytyspenkit ( penkkejä voi käyttää myös vierasmajoitukseen, kun nostaa penkkien levikkeet ylös). Saunan edessä terassi.
- Takka
- Varaava takka
Lisätiedot
- Asunnon kunto
- Erinomainen
- Lisätietoja kunnosta
- Päämökki on erinomaisessa kunnossa. Sauna vaatii pientä siistimistä ja kunnostusta.
- Terassi
- Kyllä
- Lisätietoja terassista
- Tilava koko mökin levyinen 2 m syvä terassi mökin edessä, lasitettu n. 2v sitten.
- Piha
- Paljon monivuotisia perennoja viehättävissa istutusalueissa pihapiirissä, tontin reunukset ja tontin kahdella laidalla kaunista mäntymetsää, jossa mm. mustikkaa. Kasvimaa lavakauluksilla on valmiina kunhan sitä hiukan kunnostaa ja ottaa käyttöön. Mökkinaapurin piha on pienen harjanteen alapuolella näkymättömissä.
- Ranta
- Ei rantaa
- Kohde on saaressa
- Ei
- Muuta kauppaan kuuluvaa
- Polttopuut kuuluvat kauppaan
Taloyhtiö ja kiinteistö
- Tontin pinta-ala
- 2 000 m²
- Tontin omistus
- Oma
- Tontin tyyppi
- Tasamaatontti
- Tontin myyntityyppi
- Koko tontti
- Tontin tiedot
- Tontti rajoittuu kahdelta sivultaan hoidettuun kauniiseen männikköön. Hiekkatie kulkee tontin läpi ja tien varressa on hyvä parkkitila autoille, ettei tarvitse autoja jättää mökkipihalle. Rakennusten pihapiirissä soraa ja nurmea sekä perennaistutuksia. Kasvimaalle valmis paikka. Rauhallinen paikka, ja tiellä on kulkua vain kolmeen naapurimökkiin, jotka eivät ole näköyhteydessä mökin pihapiiriin.
- Rakennusmateriaali
- Lamellihirsi 117 mm
- Lämmitysjärjestelmä
- Puu Valopetroolilämmitin
- Ilmanvaihto
- Painovoimainen
- Vesijohto
- Oma kaivo
- Lisätietoja vesiputkesta
- Vettä nostettu kaivosta agregaatin voimalla letkulla saunalle sekä kukkien kasteluun.
- Lisätietoja viemäristä
- Saunalta vesi putkella sakokaivoon.
- Kattotyyppi
- Harjakatto
- Katemateriaali
- Huopa
- Lisätietoa rakennusoikeudesta
- Tammelan kunnan rakennusjärjestys / rakennusvalvonta.
- Kohteesta on energiatodistus
- Kohteella ei energiatodistuslain nojalla tarvitse olla energiatodistusta
- Liikenneyhteydet
- Sujuvat yhteydet omalla autolla
- Lisätietoja liikenneyhteyksistä
- Helsinki 122 km (autolla vajaa 1,5 h), Tampere n. 96 km (n. 1h 15 min), Hämeenlinna 43 km (n.33 min), Turku n.101 km (vajaa 1,5 h).
- Tie perille
- Kyllä
- Paikallistiedot
- Venesilta camping (kesäterassi ruokaa, juomaa ja ohjelmaa) n. 8 km. Saaren kansanpuisto, Lounaishämeen Pirtti ja uimaranta n. 10 km.
- Palvelut
- Makuliha Tilapuoti Cafe & Wine 3,5 km. Tammela keskustan palvelut n. 7 km. Forssa 15 km.
- Kaavatilanne
- Kaavoittamaton
- Rakennusvaihe
- Valmis
- Muut rakennukset
- Vaja, Nukkuma-aitta Sauna sekä pieni kasvihuone.
- Lisätietoa muista rakennuksista
- Vaja: päädyssä tilat aurinkopaneelien tekniikalle ja muille tarvikkeille. Toisella sivulla puuliiteri ja toisella sivulla käynti ulkohuussiin. Nukkuma-aitta rak. n. 2008 (vanhan puretun tilalle): eristetty, villa + paneeli. Saunarakennus 1983: (18 m²) Pukuhuone ja sauna + edessä terassi. Sauna vaatii kunnostusta/siistimistä, mutta toimii hyvin.